Index :: About me :: Dogs :: For Sale :: Litters :: In Memoriam :: News :: Contacts

Esittely   /   About me

Olen Henna Tauriainen ja asustan mieheni ja kahden pienen poikamme (12/21 & 1/24) kanssa maalla Lohjan Leppäkorvessa. Mieheni viljelee luomuviljaa ja koirien lisäksi meiltä löytyykin aina jokunen hiirikissa, jotka pitävät viljakuivurin rottakannan kurissa. Itse olen koulutukseltani toimintaterapeutti ja tehnyt työkseni erinäisiä sote-alan töitä. Koiria olen rakastanut aina, vaikka olenkin pienenä ollut kovinkin allerginen. Silitin ja lenkkeilytin silti kaikki naapurin koirat ja otin allergia- ja astmalääkkeitä silmien turvotessa ja hengen mennessä ahtaalle. Tätini seropi (rottweiler-belgianpaimenkoira) alkoi käymään meillä hoidossa ja aloin pikkuhiljaa siedättymään koiriin. Lopulta saimme koiran, novascotiannoutaja Viirun, ollessani 14-vuotias. Minulla oli suurin vastuu Viirun kasvattamisesta ja kouluttamisesta. Viiru tarjosi haastetta ensimmäiseksi koiraksi vallan riittämiin. Haasteista silti selvittiin, sitä kun perehtyi asioihin aina vain syvemmin ja alkoi kohtelemaan koiraa kunnioittaen tämän eläimen vaistoja. Viirun kanssa kokeiltiin monia eri lajeja omaksi ja koiran iloksi ja tutustuimme näyttelyn saloihin, sekä kävimme muutamissa verijälkikokeissa. Viirun myötä aloin nuorena kiertämään näyttelyitä muutamien eri rotujen kasvattajien apuna. Ja ehdin hieman Junior Handler -kehiäkin kierrellä. Tarjouduin esittämään monen rotuisia, isompia koiria. Kuvittelin itseni aina isomman koiran omistajaksi. Toinen koirani oli pk collie Luke, jonka otin 19-vuotiaana, muuttaessa pois kotoa Oulusta Vantaalle. Luken kanssa tähtäsimme pennusta saakka toko-kisoihin. Luken ollessa äärimmäisen viisas ja oppivainen koira, olisimme olleet pian kisavalmiita hyvin vähäisellä koulutuksella. Mutta Lukella ilmeni autoimmuunisairauksia, kuten haimanvajaatoiminta, eikä hoidotkaan lopulta tehonneet ja Luke piti päästää tuskistaan siirtymään sateenkaarisilloille vain 2,5 vuoden iässä. Venäjäntoy rotuna oli tullut tutuksi tuttavan portugalinvesikoiran kasvattajan kautta. Tältä samaiselta kasvattajalta, Irmeli Saarela kennel Konkkaronkan, minulle lopulta päätyi ensimmäinen

oma toitsu. Olin nähnyt venäjäntoyta myös näyttelyissä ja kauhistellut kuinka arkoja ne olivatkaan. Irmelillä oli kuitenkin supersosiaalinen Misu (Tastaway's Ullamaija), joka oli myös ensimmäinen rotuisensa agilitykisoissa. Olin haaveillut että seuraava koirani olisi agilitykoira. Luken poismenon jälkeen tuli kyseeseen vain allergiavapaa rotu, jota silloinen miesystävänikin vaikean allergiansa kanssa sietäisi. Minulla kävi muutamia koiria hoidossa, joiden joukkoon kuuluu myös Irmelin silloiset 2 venäjäntoyta. Huomasimme, että nämä koirat eivät aiheuttaneetkaan allergiaoireita ja siitä se ajatus sitten lähtikin. Misulle oli piakkoin tulossa tämän viimeiset pennut ja lopulta sieltä minulle päätyikin ihana upea sosiaalinen Into (Konkkaronkan Utelias Ukko). Intosta sain sen haaveilemani agilitykoiran ja paljon enemmänkin. Inton kanssa yhdessä opettelimme agilityn saloja ja sain usein huippuvalmentajilta kuulla, kuinka Into toimii radalla pikkukoiralle poikkeuksellisella tavalla. Intosta tulikin ensimmäinen rotuisensa agilityvalio.

Ajatus koirien kasvattamisesta oli lähtenyt kytemään jo hyvin nuorena Viirun myötä. Tuolloin sitä tietysti haaveiltiin novascotiannoutajan kasvattamisesta. Pikkuhiljaa alkoi valjeta, kuinka pieni geenipooli rodussa vallitsi ja kuinka paljon erinäisiä vakavia autoimmuunisairauksia tämä toi tullessaan. Intoa ottaessani en ajatellut venäjäntoyn kasvattamista, mutta ajatus lähti pikkuhiljaa kytemään Inton sosiaalisen avoimen luonteen myötä, jota haluaisin viedä rodussa eteenpäin. Luonne ja terveys on aina olleet minulle kasvattamisen lähtökohta. Terveys tarkoittaa minulle ensisijaisesti mahdollisimman monipuolista sukutaulua, sillä korkea sukusiitos on itsessään hyvin paljon ongelmia tuova seikka. Tässä rinnalla mietin tietysti yksilöiden yleisterveyttä. Yhdistelmiä valitessa pyrin ottamaan koirat kokonaisvaltaisesti huomioon. Minulle näyttelytulos ei ole välttämätön, sillä pystynhän itsekin arvioimaan yksilön rodunomaisuutta. Jos keskittyy liikaa muodollisiin seikkoihin, päädytään kasvatuksessa käyttämään aina vain samoja yksilöitä, jolloin nimenomaan rodun monipuolisuus kärsii ja tämä tuo niitä vakavampia sairauksia tullessaan.

Olen jo rodun kasvattamisen alkutaipaleelta saakka ollut huolissani venäjäntoyn kasvattamisen suunnasta. Ulkonäkökeskeisyys on näkynyt koirien sukutauluissa ja käytetyissä linjoissa, jonka myötä samat linjat ovat pyörineet sukutauluissa yhä uudelleen ja uudelleen. Olen vain odotellut sitä hetkeä, kun rodun terveystilanne lopulta räjähtää käsiin. Liekö alamme nyt olemaan siinä pisteessä? Ei sitä näköjään helppoa kasvatustietä ole tämänkään rodun kanssa valinnut. Siinä missä synnytyspulmatkin ja siitä seuranneet pentukuolemat ovat jatkuvasti seuranneet mukana. Pohdin tässä jatkuvasti, kauanko jaksan tämän rodun kasvattamista vielä jatkaa... Aika näyttää. Silti nämä pienet monipuoliset koirat on vieneet sydämeni. Pieni koko, joka oli ennen minulle kauhistus, on nykyään suuressa arvossaan. Onhan pieniä koiria kauhean helppo ottaa mukaan kaikkialle. Nämä pienet eivät myöskään ole mitään turhia sylisessukoita. Luonteita toki on moneen menoon, mutta paljon löytyy arvostamaani terrierimäistä terävyyttä, älykkyyttä, oppivaisuutta, innokkuutta kaikkeen tekemiseen ja todella todella pitkiin lenkkeihin, mielellään metsässä samoillen ja vapaana kirmaillen.

Jos sinuakin kiinnostaa tämä pieni aktiivinen toimelias rotu, ota ihmeessä yhteyttä niin jutellaan lisää!